Melkein perillä

Saksan ylitykseen verrattuna Hollanti ja Belgia hujahtivat hetkessä, ja kotiuduimme Novotelin tienvarsihotelliin Antwerpenin liepeillä. Siellä oli uima-allas, jossa pulahduksen ehdin luvata muksuille ennen kuin tajusin veden olevan jääkylmää, ja syvää. No, kyllä virkisti. Hotelli oli niin mukava että luulimme jo perinteisen Belgian kirouksen (meille sattuu aina jotakin nuivaa Belgiassa) väistyneen, mutta myöhemmin sentään selvisi että ötykset olivat käyneet maistelemassa Sonjaa yöllä.

Kanaalin alittavaan junaan tuli kiire, varsinkin kun belgialaisella huoltoasemalla eivät käyneet muut kuin belgialaiset luottokortit - tosi kätevää kun Ranskan rajalle on pari km ja suurin osa liikenteestä ulkomaista- joten Ranskan rannikon historiallisista paikoista emme nähneet mitään. Calaisissa ajeltiin auto junan sisään, juna meni tunneliin ja putkahti puolen tunnin päästä ulos toisesta päästä (salamakuvaus oli kielletty joten todistusaineistoa ei ole). Vasemmalla ajossa vaikeimmaksi osoittautui saada auto omaan talliin täällä perillä, tosin Lontoon kehätiellä ja lähestymisreiteilläkin riitti ihmettelemistä. Nyt odottelemme täällä tutuissa Primrose Hill:in maisemissa viikonloppuja ja tilaisuuksia Englannin maaseudun valloitukseen.

Euroopan valloitus

Sade uhkasi pilata eläintarhahaaveet, ja käytimme aamupäivän Berliinin liikenteessä sähläämiseen ja käyntiin perinteisen DDR-tyyliseessä televisiotornissa. Iltapäivällä sää kirkastui ja pääsimme sentään norsuja katsomaan. Berliinin eläintarha osoittautui loistavaksi retkikohteeksi - paljon eläimiä (hylkeet ja norsut olivat suosikkeja, mutta myös karhuja ja kirahveja ja pingviineitä ja sarvikuonoja ja leijonia ja apinoita ja...) ja aivan uskomattoman upea leikkikenttä lapsille. Käteviin vetokärryihin mahtuivat kaikki neljä muksua, kuvassa tosin porukan pienin, Iiris, on jäänyt omiin rattaisiin. Pakkalinien kestityksestä ja Berliinistä muutenkin jäi mukavat muistot.
Sunnuntai sujahti autobaanalla ja vähän sen vieressäkin. Tuntui hiukan erikoiselta painella 140 km/h keskikaistalla kun koko ajan pukkasi vasemmalta mersua ja bemaria ohi. Ja jos vahingossa eksyi nopeimmalle kaistalle olivat heti puskurissa kiinni. Ilmankos tie oli yhtenään tukossa kolarien takia ja pääsimme tutustumaan myös pikkuteihin. Ja uskottava se on että Saksa on iso maa, kun ei meinannut loppua millään.

Matkaan

Lähdimme Hangon satamasta reippaissa tunnelmissa kohti Eurooppaa. Vanhasta terminaalirakennuksesta oli kuulemma aikoinaan lähtenyt voita Englantiin - nyt ihmisiä. Projekti takkuili hiukan alkuvaiheissa, kun maihinnousukortit katosivat check-in-pisteen ja laivaan ajon välillä. Pääsimme sentään kaikki kyytiin, ja laiva oli oikein siisti ja mukava. Lapsille oli järjestetty paljon ohjelmaa, mutta toisaalta virolainen palvelukulttuuri vaati totuttelua. Matka Rostockiin kesti vuorokauden ja autojen ulosajo pienen ikuisuuden. Iltahämärissä ajoimme Berliiniin, jossa tarkoitus oli yöpyä Pakkalinien ystävällisissä suojissa ja tavata eläintarhan norsut.

Suuren urheilujuhlan tuntua

...oli ilmassa kun Tero valmistautui Helsinki City Marathonille. Antibioottikuuri oli vielä päällä ja viimeiset lenkit olivat jääneet, joten odotukset eivät olleet korkealla. Teemu kävi aamupäivällä juoksemassa Disney Minimarathonin ja jaksoi hienosti koko 600 metrin matkan Olympiastadionilla. Pieniä juoksijoita oli yli 1200 ja huutosakki antoi kaikkensa.






























Tunnelma vain tiheni iltapäivällä, kun tuli aikuisten juoksijoiden vuoro. Yli 6000 juoksijan (ja varsinkin oman isin) menoa oli mahtavaa katsella. Tero tuli maaliin upeasti ajalla 5:16:18. Ilmeisen hieno kokemus!

Telttaretkellä

Lähdimme Lontoosta kotimaan suuntaan varsin jännittyneissä tunnelmissa, sillä uutiskuvat Heathrowlta eivät lupailleet hyvää. Kentällä oli kuitenkin rauhallista, ja vaikka jouduimmekin aluksi ulos terminaalista ja telttaan, siellä oli tarjolla 'a nice cup of tea' ja muksuille maistuivat kaurakeksit. Tunnelma keveni suorastaan riehakkaaksi. Ystävälliset vapaaehtoistädit kävivät välillä kysymässä oliko kaikki hyvin ja olimmeko joutuneet kauan odottelemaan. Noin puolen tunnin päästä meidät kutsuttiinkin jo lähtöselvitykseen, ja koska kaikki jonottajat oli paimennettu terminaalin ulkopuolella, turvatarkastukseenkaan ei tarvinnut jonottaa. Ja yllättävän hyvin sujui lentokin, pelkän läpinäkyvän muovipussin turvin. Ilman laatu Helsingissä oli kuin isommassakin suurkaupungissa, mutta olipa kiva olla taas tutuissa maisemissa.

Vastarinta murtuu

Toinenkin 'koulu'viikko oli sitkeää kitinää, mutta viimeisenä koulupäivänä oli lopulta Teemulla hauskaa ('äiti, minusta koulussa onkin kivaa') ja Sonjallakin lähes siedettävää ('äiti, opet ei ottanu yhtään kiinni'). Opet tekivätkin kovasti töitä jotta lapset olisivat viihtyneet, Sonjalle jopa hankittiin jostakin suomea puhuva ope yhdeksi päiväksi. Muuten linja oli tiukka: äiti pois sähläämästä. Totaalinen kielikylpy tuntui rankalta mutta näyttää toimineen loistavasti, Teemu oppi joka päivä uusia sanoja ja Sonjakin muutaman. Erityisesti Sonja oppi huutamaan 'Äitiiii':n sijaan 'Mummyyy'. Saa nähdä sitten myöhemmin millaiset psykiatrin laskut tästä kylvetyksestä maksetaan. Viimeisenä päivänä muksut saivat osanottotodistukset ja Teemu jopa todistuksen jossa oli arvosanat, mm. englannin sanavarastosta hyvä ja ääntämisestä erittäin hyvä. No, olemme tietty kaikki kovin ylpeitä, mutta mielessä käy epäily että arvosteluasteikko ei liennyt järin tiukka. Sonja sai erityisen matikkavelho-lapun koska oppi laskemaan englanniksi kymmeneen.
Huomenna suuntaamme Heathrown hornankattilaan, muovipussi valmiina.

Tuntiosallistuminen vaihtelevaa

... luki punakynällä englannin koepaperini nurkassa neljännellä luokalla, eikä se näytä seuraavalle sukupolvellekaan olevan yhtään sen helpompaa. Teemu ja Sonja aloittivat koulutreenit International Community School:in kesäohjelmassa, ja tätä iloa kestää nyt kaksi viikkoa. Muksut tykkäävät kovasti ajella pyörillään Regent's Park:in läpi. Maanantaina varsinainen koulu - palapelejä, kirjainleikkejä, askartelua, ihan syötävän oloista ruokaa ja ulkoilua - oli pientä kärvistelyä. Tiistaina Sonja siirtyi suoraan itkupotkuraivariin ('kun opet ottaa mua kiinni ja kiusoo') ja Teemu itki myötätunnosta kun äiti oli niin julma että jätti huutavan siskon. Tarkoitus oli ulkoiluaikaan mennä kurkkimaan puskan takaa miten pihalla sujuu, mutta jäinkin kiinni. Siinä sitten selittelin puksipuun oksia tukassa että ihan vaan tästä ohi menossa... Iltapäivä sentään meni hyvin, musiikkitunti jopa erinomaisesti, joten toivoa on. Myös Terolla, jonka sairasti perusteellisesti ja kivuliaasti viikonlopun, antibiooteista huolimatta eilisenkin, ja tänään pääsi vihdoin eroon kurkkupaiseesta. Vain muksut saivat reippausjätskiä (uhkailu, kiristys, lahjonta - lastenkasvatuksen ikuiset kulmakivet).