Euroopan valloitus


Sade uhkasi pilata eläintarhahaaveet, ja käytimme aamupäivän Berliinin liikenteessä sähläämiseen ja käyntiin perinteisen DDR-tyyliseessä televisiotornissa. Iltapäivällä sää kirkastui ja pääsimme sentään norsuja katsomaan. Berliinin eläintarha osoittautui loistavaksi retkikohteeksi - paljon eläimiä (hylkeet ja norsut olivat suosikkeja, mutta myös karhuja ja kirahveja ja pingviineitä ja sarvikuonoja ja leijonia ja apinoita ja...) ja aivan uskomattoman upea leikkikenttä lapsille. Käteviin vetokärryihin mahtuivat kaikki neljä muksua, kuvassa tosin porukan pienin, Iiris, on jäänyt omiin rattaisiin. Pakkalinien kestityksestä ja Berliinistä muutenkin jäi mukavat muistot.
Sunnuntai sujahti autobaanalla ja vähän sen vieressäkin. Tuntui hiukan erikoiselta painella 140 km/h keskikaistalla kun koko ajan pukkasi vasemmalta mersua ja bemaria ohi. Ja jos vahingossa eksyi nopeimmalle kaistalle olivat heti puskurissa kiinni. Ilmankos tie oli yhtenään tukossa kolarien takia ja pääsimme tutustumaan myös pikkuteihin. Ja uskottava se on että Saksa on iso maa, kun ei meinannut loppua millään.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home