Tuesday, January 20, 2009

Joulurauhan jälkeistä elämää































Joulunvietto Suomessa täytti toiveet ja ylitti odotukset. Retkikunnan koosta huolimatta matkat sujuivat sukkelasti ja sukulaiset ja ystävät hemmottelivat meidät ihan pilalle: Vuosaaren koti odotti meitä joulusiivottuna, joulukukat ja piparkakkutalokin olivat valmiina (Reetta ja Petri, tästä ei joululahja parane) ja pian tulivat mamma ja pappa ruokakassien kanssa. Tero pärjäsi 11-kiloisen luomukinkun kanssa loistavasti - sekä paistamisen että syömisen suhteen - ja lapset leikkivät pihalla vanhojen kavereiden kanssa ihan kuin aina ennenkin. Ainoa valituksenaihe oli että ei käytykään mummolassa eikä mammalassa. Teron, Mikko-sedän ja isojen lasten naparetki mökille oli ihan omanlaisensa seikkailu. En onneksi tiedä kaikkea mitä tapahtui, mutta autoa oli kaivettu kinoksista, avannossa käyty ja tähtitaivasta ihailtu. Harmitti taas tavattomasti lähteä takaisin Lontooseen ja ensimmäinen päivä täällä repi hermoja, mutta niin sitä vaan kaikkeen pikkuhiljaa tottuu. Nyt taas arki rullaa mukavasti ja Silja kasvaa silmissä. Tästä vuodesta on kuitenkin tulossa kaikkea muuta kuin arkisen rauhallinen, sillä pankkikriisin sivuvaikutuksena meistä on alkanut tuntua että on aika kerätä kamppeet Lontoosta. Seuraavien parin kvartaalin tulostavoitteena on siirtää organisaatio Zürichiin, mistä Terolle on lupailtu töitä.