Loman tarpeessa
Tänään oli viimeinen koulupäivä ja tunnelma leikkipuistossa uupuneen helpottunut. Loma tulee nyt tarpeeseen, tosin monien hyvien kaverien hyvästely on ollut haikeaa. Teemulle pidettiin kaverisynttärit etupainoteisesti että ehdittäisiin nähdä mahdollisimman monia. Isojen muksujen kanssa on tosiaan koko ajan helpompaa, jopa siinä määrin että sankari ja vieraat hoitivat itse tarjoilut parin kokkitädin avustuksella. Samalla ostettiin se iso synttärilahja - sähkökitara ja vahvistin. Siitä lähtee melkoinen ääni, musiikista en niin tarkkaan tiedä. Auto on jo lähtenyt laivamatkalle Suomeen ja me tulemme perästä ensi tiistaina iltamyöhään. Lomakuulumisia seuraa kunhan Vuosaaren residenssi on saatu asuttavaan kuntoon ja nettiyhteys pystyyn. Vähän jännittää miltä tuntuu olla pitkästä aikaa vanhassa kodissa, saati uudessa mökissä.