Monday, November 12, 2007

Kahtaalle vetää

Viime viikko alkoi loistavasti: flunssat on kärsitty pois, aurinko paistaa ja lehtikasoissakieriskelysesonki on parhaimmillaan. Lontoon plataanit ovat isoja puita joissa on isot lehdet josta seuraa isoja lehtikasoja, ja kun ne kerran ovat kuiviakin niin eikun sekaan vaan. Pimeiden iltojen iloksi on katseltu ilotulituksia. Niitä ammutaan 5. marraskuuta tienoilla Lontoon ensimmäisen itsemurhapommittajan Guy Fawkesin muistoksi, ja nyt viikonloppuna oli myös Lontoon Cityn pormestarin vuosittainen paraati ja ilotulitus, Lord Mayor's Show.

Suomi-kaupasta tuli iso paketti jauhoja, karkkia ja purkkaa, ja nyt ollaan mahat pullollaan pullasta, mannapuurosta ja mustikkakiisselistä. Suomesta tuli myös aivan järkyttäviä uutisia, ja Regent's Parkin puistoparlamentin Suomen suurlähettiläänä jouduin pohtimaan asiaa kovasti. Ei voi kuin toivoa että kotimaa nousee tästä kansallisesta traumasta entistä parempana paikkana. Nyt juuri ei tunnu yhtään hassummalta olla täällä.

Thursday, November 01, 2007

Maraton ja muuta pikku kremppaa

Bloggaajalla on lievä marraskuublues, köhä ei hellitä eikä juttu kulje. Tämä harmittaa erityisesti verrattuna muun perheen urheilusuorituksiin: Tero juoksi viime viikonloppuna Frankfurtin maratonin ja muksut Jöröjukkajuoksun, 420 metriä Frankfurtin messuhallin ympäri. Maraton kaikkine oheishäppäreineen oli kyllä hienoa katsottavaa, varsinkin kun saksalaisilla tuntuu olevan valtava tarve muuttaa mikä tahansa tapahtuma valtaviksi messuiksi tuote-esittelyineen päivineen. Juoksijoiden piti heti aluksi kahlata läpi loputtomien kenkä- ja verkkariständien numerolappujaan hakemaan. Radan varralla oli kaikenlaista ohjelmaa ja lasten kanssa tuli nähtyä museo jossa ei ollut ketään muuta. Saimme askarrella Frankfurtilaisia pilvenpiirtäjiä pitkään ja hartaasti kenenkään häiritsemättä.
Syysloma meni muuten mukavasti ja oli todella paikallaan viettää rauhassa aikaa lasten kanssa. Teemu on ollut superreipas hammaslääkärissä - kaksi reiänalkua paikattiin, eikä ole vielä hoksannut että hammaslääkärissä voisi sattua - ja Sonja parani nopeasti kummallisesta ihottumasta jota lääkäri sanoi immuunireaktioksi. Nyt valmistaudutaan pitkään puristukseen ennen joulua ja syödään vitamiineja etteivät pöpöt pääse uudelleen iskemään.